sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Kotimainen tv sarja Huone 301 jännittää Elisa Viihde Aitiosta

Kun Kaikki synnit  -sarja avasi kaiken kerralla, ensimmäisessä jaksossa, niin Huone 301 pitää hyvin kaiken sisällään. Vihjaillaan, vihjaillaan, takaumia, takautumia. Elisa Viihteen alkuperäissarja, Elisa Viihde Aitiosta, josta otin kuukauden ilmaisen kokeilun.

Nyt, tämä vuonna, tarjonta tuntuu suurelta, riittävältä. Miten Koronan aikaa, kun kaikki tuotannot jumissa. Leikata tietty voi, ja hioa kässäriä, säveltää, pitää kunnosta huolta. Millainen kato näkyy, ensi vuonna?

Tuudittaudummeko retroon, vintageen vai antiikkiin, antiikkiin nostalgiassa.

Näyttelijät ovat tuttuja teatterista, kuten Vatanen ja Salminen, ja tv:stä sarjoista, elokuvistakin.


Olemme kesämökillä. Jotain pahaa on tapahtunut vuonna 2007. On aggressiivista, toksista miehen mallia, isän mallia. On toki muitakin. On vihaista nuorta poikaa, jolla syyttävä katse. Jännitystä pidetään yllä.


Jos verkko takkuaa, niin kannattaa laittaa heikommalle laadulle. Antaa eliitin pitää HD:nsä! Tärkeintä suomalaisen taiteen sisällössä on, että siinä on kontenttia!


Sopii katsottavaksi Koronan aikaan ja pääsiäisenä, kun ei pääse mökille, eikä Uudenmaan rajaa saa ylittää. Kun ei saa nähdä perhettä eikä sukua eikä ystäviä. Kun kaikki teatterit, elokuvateatterit, museot ja galleriat ovat kiinni. Vain siksi, että Kiinassa syödään lepakkoraukkoja. Kaikki muutkin villieläin markkinat tulee sulkea, ja eläinrääkkäys lopettaa. Itse en syö eläimiä, en käytä enää lentokoneita, minulla ei ole autoa, eikä koiraa, en tupakoi, en juo olutta, en harrasta hollywoodsuihkuja, en golfaa, suljen sähkölaitteet ja mokkulat kokonaan yöksi, en jätä stand by-asentoon. Nämä kaikki rasittavat liikaa planeetta ja ilmastoa. Se on aina ollut eettinen ja ekologinen valinta, joka on helppo pitää.



Koronan aikaan, ja aiemminkin, on ollut tarjolla monia äänikirjapalveluita kokeiluineen. Niistä kirjablokissani.




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.